
Vantaan sosialidemokraatit ovat valinneet ehdokkaakseen Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi Säde Tahvanaisen. Tahvanainen, 51, on toiminut viimeiset kuusi vuotta Vantaan kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana ja vaikuttanut vahvasti kaupungin poliittisiin linjauksiin tuona aikana. Kaupunginvaltuutetuksi Tahvanainen valittiin Vantaalle ensi kertaa vuonna 2008 ja hän toimii myös aluevaltuutettuna. Vuosina 1995- 2007 Tahvanainen toimi kansanedustajana.
– Valtuuston puheenjohtajan tehtävässä haluan uudistaa erityisesti Vantaan strategiatyötä ja vahvistaa valtuuston vaikuttamisedellytyksiä. Tärkeä tehtävämme on myös tehdä oikeita valintoja elinvoiman kehittämiseksi ja työpaikkojen lisäämiseksi Vantaalla. Antin aikana valittua pitkää linjaa vakaan talouden ja kaupunkia uudistavien hankkeiden käynnistämisestä on myös hyvä jatkaa. Haluankin kiittää Anttia historiallisen pitkästä rupeamasta valtuuston puheenjohtajana ja todella vahvasta panoksesta kotikaupunkinsa hyväksi.
Antti Lindtmanin ilmoitettua luopuvansa Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tehtävästä, käynnisti tämä Vantaan sosialidemokraattien keskuudessa uuden henkilön valintaprosessin.
Valinta tehtiin sääntöjen mukaisesti Vantaan sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön edustajiston kokouksessa 1.11.2023. Valinta oli yksimielinen.
Lopullinen valinta tehdään kaupunginvaltuuston kokouksessa 13.11.
Jaa tämä artikkeli