Ronkelin loma-asunnot
TTY:n jäsenetu: Ronkeli-kiinteistön asunnot ovat jäsenten vuokrattavissa ympäri vuoden, Hummeltie 3, 25660 Mathildedal
Tikkurila Säätiö hankki noin 28 vuotta sitten Mathildedalin kylästä, silloin osa Perniötä, nykyään Saloa, kiinteistön jäsenten virkistystarkoituksiin. Ympärivuotisesti käytettävissä oleva, 1880-luvulla yksikerroksisena rakennettu kiinteistö on isolla tontilla keskellä kylää, osoitteessa Hummeltie 3, Mathildedal.

Kiinteistössä on kuusi asuntoa, alakerrassa neljä kaksiota ja yläkerrassa kaksi kolmiota. Kaikissa asunnoissa on sauna. Erillisessä piharakennuksessa on grillikatos, lasten leikkihuone ja varasto. Pihassa on myös ulkogrilli. Jäsenet voivat vuokrata asuntoja loma-ajaksi ja muihin vapaa-ajanviettotarkoituksiin.

Vuokraus voi olla viikoksi tai viikon osaksi tai pidemmäksi ajaksi. Vuokrauksen alkamis- tai päättymispäiviä ovat tavallisesti maanantai ja perjantai, tai vuokrausajasta sovitaan muulla tavoin. Vuokralainen huolehtii lähtiessään asunnon ja ulko-oven edustan siivouksesta. Vuokraan ei sisälly vuode- eikä liinavaatteita. Tällä tavoin vuokrataso on kyetty pitämään varsin kohtuullisena. Vuokrauksen yhteydessä annetaan tarkemmat toimintaohjeet.
Alakerran huoneistojen 1-4 vuorokausihinta on 35 €, viikonloppu pe-ma 80 € ja viikkohinta pe-pe 150 €. Vain huoneistoon 3 saa tuoda kotieläimiä. Yläkerran huoneistojen 5-6 vastaavat hinnat ovat 55 €, 160 € ja 360 €. Varaus alkaa klo 14 ja päättyy klo 12.
Ronkeli-hoitokunnan puheenjohtaja Pirkko Immonen antaa mielellään lisätietoja. Pirkko huolehtii hoitokunnan kanssa siitä, että vuokraus toimii sujuvasti ja Ronkelista on kaikille käyttäjille ja seuraavalle varaajalle iloa.
Pirkolle voi tehdä varaushakemuksen sähköpostilla (pico.immonen@gmail.com). Hän lähettää vahvistuksen ja toimintaohjeet. Jos haluttu huoneisto ei ole vapaana, pyrimme löytämään korvaavan vaihtoehdon.
Katso tästä Ronkelin varaustilanne
Ympäristö ja palvelut:

Lähiympäristö tarjoaa virikkeitä: Marjastus, sienestys, kalastus, lintubongailu, uinti, golf, laskettelu, hiihto, kansallispuistossa pyöräily, retkeily, samoilu, kävely ja kylän monet tapahtumat – tai sitten lepoa ja rauhaa…
Kaupallisia palveluja: Panimo, leipomo, kehräämö, kutomo, hieronta, jäätelökioski, alpakka-, suklaa- ja käsityötuotteita, kirppis, minigolf, padel- ja tenniskenttä, majoitus-, kokous- ja vuokrauspalveluja, kesätori, Teijon kyläkauppa, neljä ravintolaa, useampi kahvila…
Kulttuuripalveluja: Teatteritoimintaa kesällä ja talvella, useita kesäteattereita, Kemiönsaaren musiikkijuhlat, taidenäyttelyt, konsertit, ravintolamusiikki, venetsialaiset…
Erityistä: Alpakkafarmi, kyläsaunat, laiturijumppa, Strömman kanava, ”pirunpelto” Jeturkasti, Salon iltatori…
Etäisyydet Mathildedalista: Teijoon 6 km, Perniöön 15, Kemiöön 20, Saloon 25, Turkuun 80, Tikkurilaan 150
Lisätietoa Mathildedalista:



