Seurakuntavaalit 2022: esittelyssä Heikki Sipiläinen

Ajankohtaista

Olen Heikki Sipiläinen ja ehdolla seurakuntavaaleissa. Siis vain Tikkurilan seurakunnan jäsenet voivat äänestää minua joko yhteiseen kirkkovaltuustoon (valkoinen lippu nro 28) tai seurakuntaneuvostoon (värillinen lippu nro 109) taikka molempiin.

Olen Lakimies (OTK 1971. ja OTL 1973). Auskultoinnin jälkeen aloitin vuonna 1975 Vantaan seurakuntayhtymän lakimiehenä ja olin siinä virassa runsaan vuoden. Valmistelin mm. nykyisen hallintomallin perussäännön ja eri ohjesäännöt. Niissä tehtävät jaettiin seurakuntien ja yhtymän välillä.

Jotain lukkarin rakkautta siitä jäi seurakuntatoimintaa kohtaan. Olen ollut useasti vaaleissa mukana vaihtelevalla menestyksellä. Olen ollut yhteisen kirkkoneuvoston jäsenenä, erilaisissa vastuuryhmissä, toimikunnissa ja lautakunnissa mukana sekä yhtymätasolla että Tikkurilan seurakunnan tasolla. Neljä vuotta olin yhtymän yhtenä tilintarkastajana. Kahdeksan vuotta sitten minut valittiin Tikkurilan seurakuntaneuvostoon ja silloin olin myös diakoniavastuuryhmän jäsen sekä kirkon ja sen korttelin rakentamisen hankeryhmän jäsen. 

Kirkostahan tuli toimiva kokonaisuus ja seurakuntalaiset ovat hyvin löytäneet sen palvelutarjonnan. Kahvila on kutsuva ja se oli eräs suunnittelun lähtökohdista. 

Kirkko on suurien haasteiden edessä. Mikä on kirkon asema yhteiskunnassa ja miten kirkon tulisi muuttua vähenevien resurssien aikana. Itse olen aina kannattanut uudistuvaa kirkkoa. Haluan kehittää toimintoja, joista kaikki seurakuntalaiset olisivat kiinnostuneita. Kaikkia jäseniä tulee kohdella yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti. Tätä palvelujen kohdentumista koko ajan onneksi tarkkaillaan.

Muista äänestää seurakuntavaaleissa

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on 8.-12.11.2022 ja varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 20.11.2022. Äänestää voi Tikkurilan kirkolla.