Venäjän laiton hyökkäys Ukrainaan ja kaksi vuotta jatkunut verinen ja tuhoisa sota tuli lähelle, kun karkauspäivän iltana kokoonnuimme Tiksolle. Onneksi tunteita ja tunnelmaa tyynnytti heti alussa ja puheiden välillä viulisti Pekko Pulakan ja pianisti Kalle Perksalon upeat esitykset ukrainalaisten Viktor Kosenkon ja Mykola Lysenkon sävellyksistä. Onneksi myös ukrainalaiset osallistujat osoittivat lämmöllään, ja tulkki Oleksii Prykhodko huumorintajullaan sen, että elämä on aina elämisen arvoista ja jatkuu sekä Ukrainassa että pakopaikan tarjonneissa maissa.

Illan ensimmäinen puhuja Arja Alho on Ydin-lehden päätoimittaja, rauhanaktivisti ja kansalaisaktivisti.

– Kaksi vuotta sitten rauhanjärjestöt – minä mukana – kokoontuivat tyrmistyneinä osoittamaan mieltään Tehtaankadulla: Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Hyökkäys oli kansainvälisen oikeuden vastainen, Ukrainalla oli oikeus puolustautua. Halusimme olla Ukrainan rinnalla. Samalla ymmärsimme, että Venäjän hyökkäyssota tulee laittamaan liikkeelle jotakin, jota emme osanneet vielä nähdä.

Alho piti nyt tärkeimpänä keskittymistä Ukrainaan, sen inhimillisiin kärsimyksiin, yhteiskunnan ja ympäristön vahinkoihin. Mutta rauhanliike näkee sodankin osana ihmiskunnan isoja huolenaiheita:

Ensimmäiseksi Alho nosti esiin kansainvälistä yhteistyötä ja sopimista edellyttävät eksistentiaaliset haasteet, joita ovat esimerkiksi ilmastomuutos, globaali eriarvoisuus, mutta myös vastakkainasettelua ruokkiva kansallismielisyys.

– Euroopasta on tullut linnake, jolta on puuttunut kykyä ja tahtoa ottaa vastuuta esimerkiksi pakolaisuudesta ja muuttoliikkeistä – kansainvälisestä oikeudenmukaisuudesta. Ihmisoikeuksista on tullut alisteinen turvallisuudelle.

Toiseksi Alhon luonnehdinnan mukaan turvallisuudesta on tullut asevaraista. Liennytyksen ajat ovat jääneet, asevalvonnasta ja aseriisunnasta ei enää puhuta. Sitä vastoin ydinasepelotetta arkipäiväistetään. Rauhanturvaamisen pitkä traditio, joka oli osa Suomen puolueettomuutta, on murtunut.

– On ymmärrettävää, että Venäjän aggressiot johtivat myös Suomen sotilaalliseen liittoutumiseen. Mutta arkea ja mediatilaa hallitseva militarisoituminen on vaarallista samoin kuin moninäkökulmaisen julkisen keskustelun puuttuminen ja korvautuminen jossain määrin jopa propagandan kaltaisilla väittämillä ja osatotuuksilla.

Kolmanneksi turvallistaminen johtaa siihen, että demokratian tila kapenee – turvallisuudesta tulee kansallista turvallisuutta. Tavallisille ihmisille turvallisuus on paljon muutakin: työtä, toimeentuloa, läheisiä ihmisiä, uskoa tulevaisuuteen.

– Ukraina tarvitsee tukeamme. Mutta millaista? Politiikan puheissa muuta vaihtoehtoa ei nähdä kuin aseavun lisääminen ja sodan pitkittäminen, Arja Alho kritisoi. Hän tarkasteli Yhdysvaltojen merkitystä ja sen muuttunutta strategiaa Ukrainan puolustamisessa, sodan muuttumista asemasodan kaltaiseksi. – Rauhanliikkeen näkökulmasta emme pysty sanomaan, millainen polku pitäisi rakentaa kohti neuvotteluratkaisua, mutta kuten John F. Kennedy sanoi: ”Koskaan ei pitäisi neuvotella pelon ajamana, mutta koskaan ei pitäisi pelätä neuvotella”.

Alho korosti neuvottelujen ja diplomatian merkitystä, ja aiempia onnistumisia. Ukraina tarvitsee tukeamme sodan ja hävityksen lopettamiseksi, jälleenrakentamiseksi, sotavammojen ja -traumojen käsittelemiseksi, normaaliin arkeen palaamiseksi. Olennaista on, että Venäjä ja sen presidentti saadaan rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan ja aiheuttamistaan vahingoista.

– Käyttäkäämme yhteistä rintamaamme ja yhteistä voimaamme sopimiseksi Ukrainan rinnalla ja oikeudenmukaisen rauhanratkaisun aikaansaamiseksi. Sodat päättyvät kuitenkin, ja rauha koittaa. Millainen? Sen reunaehtoja tehdään jo nyt.

Ukrainalaisten osuudessa tänne tullut Viktoriia Herhalo kertoi viime hetkillä onnistuneesta paostaan palavien autojen ja pommitettujen rakennusten välissä. Vantaalla asuva sukulainen oli ottanut Herhalon ja tämän pikkupojan kotiinsa. Äidille tuntui olevan tärkeintä pojan kotiutuminen, koulunkäynnin sujuminen, kielen oppiminen ja harrastuksen löytyminen. Hän kiitti Suomea, Vantaan kaupunkia ja ihmisiä avusta, vaikka yhden työjakson jälkeen yrityksistä huolimatta uutta työpaikkaa hän ei ole saanut. Kohteliaasti muotoiltu kritiikki kohdistui työnantajien kovaan kielivaatimukseen ja suomalaiseen byrokratiaan.

1997 perustetun Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:n puheenjohtaja Vassili Goutsoul kertoi yhdistyksen toiminnasta. Heti tiedon Venäjän hyökkäyksestä tultua yhdistys oli saanut päivässä koottua täyteen viisi rekkaa avustusmateriaalia Ukrainaan. Hänkin osoitti kiitokset Vantaalle ja avuliaille ihmisille. YIT oli luovuttanut ison tilan avustusmateriaaleja varten ja Vantaan kaupunki oli antanut yhdistyksen käyttöön Korson vanhan koulurakennuksen.

Illan toisen puheen piti Kimmo Kiljunen, joka tuntee kansainvälisen politiikan ja poliittisen historian ja toimii ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana. Hän katsoi, että Ukrainaan hyökkäämisen taustalla on valtaintressi Venäjän sisällä. Kyse on vallankäytöstä ja Putinin haaveesta palauttaa Venäjälle sen aiempi status suurvaltana. Itäblokin murtuminen tuotti kartalle 15 itsenäistä valtiota, joista enemmistö on jo EU:n ja osa myös Naton jäseniä. Putin näkee Ukrainan ja Valko-Venäjän kansalaisten eurooppalaistumisen ja oppositioiden mielenosoitukset Kiovassa 2013 ja Minskissä 2020 uhkaksi Venäjän valtarakenteelle.

Sodan jatkolle Kiljunen hahmotti kolme vaihtoehtoa: 1) sota eskaloituu Venäjän ja Naton väliseksi, jolloin syntyy uhka ydinaseiden käytöstä. Sen vuoksi Suomi ei kannata Naton joukkojen lähettämistä Ukrainaan; 2) käynnissä oleva sota jatkuu ja siitä muotoutuu jäätynyt tai avoin konflikti; 3) Ukraina voittaa tämän sodan ehdolla, että Venäjällä oppositio saa vallan ja rauha solmitaan uuden hallinnon kanssa. Toki Kiljunen muistutti, että Ukraina on jo voittanut tämän sodan kuten Suomi voitti talvisodan, vaikka joutuikin luovuttamaan alueita Neuvostoliitolle.

SPR:n avustustyöntekijä Stefano Rigatelli illan viimeisenä kuvaili avustamistyötä ja taloudellisen avun merkitystä Ukrainalle. Aseapu on valtioiden tehtävä, mutta me voimme auttaa itse kullekin sopivalla summalla osallistumalla.

Rigatelli kuvasi Punaisen Ristin työtä Ukrainassa ja totesi suuren osan tukirahoista menneen isäntäperheiden tukemiseen, jotka ovat vastaanottaneet ja majoittaneet sotaa pakenevia ukrainalaisia. Hän nosti esille Ukrainan tilannekuvan tämän vuoden tammikuulta: 14,6 miljoonaa ihmistä tarvitsee apua ja yli 28 000 siviiliä on saanut surmansa sodassa, mikä lienee hänen mukaansa aliarvioitu lukema.

Ukraina-ilta oli Tikkurilan Työväenyhdistyksen, Vanda Svenska Socialdemokrater´in ja kunnallisjärjestön yhteistyön tulos. Puheenjohtajat Risto Tamminen ja Kaj Andersson pitivät ohjelman koossa ja jakoivat puheenvuorot. Kahvitarjoilun leivonnaiset olivat Myyrmäen Variasta.

Ilta oli pitkällä, kun viimeisetkin osallistujat jättivät Tikson. Tilaisuudesta voi hyvin käyttää laatusanoja koskettava, ajatuksia herättävä ja antoisa.

Osallistu SPR:n katastrofirahaston keräykseen Ukrainan hyväksi:

FI52 5000 0120 4156 73

Viestikenttään Ukraina-ilta/ Ukrainakväll

Teksti: Tuula Laukkanen ja Markus Wennäkoski
Kuvat: Markus Wennäkoski