Keskustelimme taannoin kahvipöydässä mm. kannatusmittauksista. Tytär esitti kysymyksen: ”Miksi ihmiset teidän aikana liittyivät puolueeseen”? Vastaus oli helppo: ”Tikkurilan Työväenyhdistyksestä löytyi kaikki tarvittava”. Oli soittokunta, Näyttämö, juhlasali ja ravintola, Nuoret Kotkat, nuoriso-osasto, ompeluseura, kirjasto, iltamat, tanssit, opintokerhot, kokoukset ja muu järjestötoiminta. Omalla talolla järjestettiin häät, syntymäpäiväjuhlat ja hautajaiset.

Seurasin isäni jälkiä sekä yhdistyksessä että kunnallispolitiikassa. Aloitin kotkista, siirryin nuoriso-osastoon ja sitten yhdistyksen jäseneksi.  Kun minusta ei nuoriso-osastossa ollut näyttelemään, tanssimaan eikä muihinkaan kulttuuriharrastuksiin, kelpasin isokokoisena ja hyvätapaisena järjestysmieheksi. Se hyöty siitä kuntavaaleissa oli, että monet tansseissa käyneet ”valkolaiset” ja romanit tunnistivat mainoksista ja kyläteillä ”Virtasen Masan”.

Isäni aloitti johtokunnassa 1939 ja lopetti 1961. Yli puolet tuosta kaudesta hän oli puheenjohtajana. Oma ”vuoroni” alkoi vuonna 1963. Uudenmaan kotkapiirin puheenjohtajuuden ja Helsingin maalaiskunnan nuorisolautakunnan aikana oli tauko 1965 – 1970. Ympyrä on näköjään sulkeutunut, kun vuoden 1972 tiedotussihteerin hommat ovat taas Jääskeläisen Markun puheenjohtajuuden ajasta alkaen (2012) osin minun vastuullani.

Vuoden 2000 päättyessä olin johtanut puhetta yli 20 vuotta. Pitkä lovi nelikymmenvuotiseen ketjuun syntyi, kun vuosikokous 1981 arvioi valtuuston ja johtokunnan puheenjohtajuuksien yhtä aikaisen hoitamisen liian suureksi työksi. Veteraanimme Viljo Sohkasen paheksui puheenvuorossaan kokouksen päätöstä. Viljon mielestä kyseiset puheenjohtajuudet kuuluvat yhteen ja ovat yhdistykselle kunniaksi.

Kaikki luottamustehtävät yhdistyksessä ja esim. kunnassa ovat tulleet tutuiksi. Valtuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajuudet eivät ole haitanneet osallistumista. Johtokunnassa vain rahastonhoitajan hommat ovat jääneet väliin, mutta niistäkin on kokemusta nuoriso-osaston ajalta.