Juha Beurling-Pomoell avasi kuluttajan tilannetta helmikuun tilaisuudessa

Tikkurilan Työväenyhdistyksen helmikuun tilaisuudessa Tiksolle saapui Kuluttajaliiton pääsihteeri ja SDP:n eduskuntavaaliehdokas Juha Beurling-Pomoell kertomaan kuluttajan mahdollisuuksista ja tilanteesta tämän hetken markkinatilanteessa. Inflaation jyllätessä ja talouspaineiden kasvaessa on kuluttajan hyvä olla perillä säästömahdollisuuksista sekä oikeuksistaan.

Juha Beurling-Pomoell

Beurling-Pomoell nosti esiin muutamat mahdollisuudet, jos on jäänyt kiinni kalliiseen määräaikaisen sähkösopimukseen:

– Jos muuttaa toiseen asuntoon, saa määräaikaisen sopimuksen tietysti päättää. Jos oma taloudellinen tilanne heikkenee ja tulee esimerkiksi sairauksia, voi vedota sähköyhtiöön sopimuksen päättämiseksi. Heidän ei ole kuitenkaan pakko sitä tehdä, hän mainitsi.

– Katso myös, mikä sopimussakko sopimukseen on merkitty. Sen maksamalla pääsee irti sopimuksesta, mutta sakon määrä riippuu siitä, milloin sopimus on tehty ja millainen sopimus on kyseessä, hän jatkoi.

Beurling-Pomoell muistutti vielä, että jos nyt on ottamassa uutta sähkösopimusta, kannattaa ottaa toistaiseksi voimassa oleva sopimus:

– Joko pörssisähkö tai sitten perinteinen toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Näissä on lyhyet irtisanomisajat.

Sähkösopimukset ja hinnat puhuttivat paljon tilaisuudessa, mutta myös ruoka ja muut elintarvikkeet ovat kokeneet hintojen nousua.

– Myös ruoka on kallistunut paljon. Tämä on se, mikä valtavasti rokottaa suomalaisten taloutta. Kuluttajat ovat siirtyneet halvempiin merkkeihin ja jopa vähentäneet ruoan ostamista. Toivottavasti eivät sen takia, että näkevät nälkää vaan siksi, ettei tarvitse ostaa niin paljon, Beurling-Pomoell nosti esille ja pohti toiveikkaana, miten tilanteessa on aito mahdollisuus vähentää ruokahävikkiä.

Juha Beurling-Pomoell muistutti myös kuluttajan vallasta ja sen käyttämisen tärkeydestä. Hintavertailu auttaa säästämään ja valinnat kaupassa vaikuttavat kaupan tarjontaan myös jatkossa.